Posted in suomeksi, tredje uppgiften on 02/18/2010 10:35 e m by Ainur
Siitä onkin viikko kun saavuin tänne – aika rientää. Minulla oli kunnia esitelmöidä väitöskirjastani Hanasaaren konferenssikeskuksen tilaisuudessa nimeltä Winter Afternoon. Tämä kansainvälinen seminaari on suunnattu lähinnä diplomaateille ja kansainvälisten järjestöjen johtajille pääkaupunkiseudulla. Ilokseni yleisö vaikutti kiinnostuneelta ja monet esittivät mielenkiintoisia kysymyksiä siitä huolimatta että kilpailin niinkin jännittävän aiheen kuin Talvisodan kanssa. Kaiken kaikkiaan miellyttävä ja rohkaiseva kokemus.
Huomenna osallistun jälleen mielenkiintoiseen seminaariin, tällä kertaa tosin yleisön joukossa. Kansainvälistä äidinkielen päivää muistetaan Tieteiden Talolla luennoilla eri näkökulmista. Tapahtuman järjestää Kielikoulutuspolitiikan verkosto, Soveltavan
kielentutkimuksen keskus ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Tarkka päiväjärjestys löytyy täältä. Monikielisenä olen tietysti innoissani aiheesta. Kunpa Kansainvälinen äidinkielen päivä saisi enemmän huomiota tulevaisuudessa.
evenemang, helsingfors, språk, suomeksi
Posted in suomeksi on 10/01/2009 04:45 e m by Ainur
Kävin viikonloppuna Göteborgin kirjamessuilla, ja vaikka messun teemana oli Suomen sota 1809 (muun muassa), ei tarkoitukseni kuitenkaan ollut esiintyä missään tai erityisemmin mainostaa väitöskirjaani. Mutta toisin kävi.
Sisareni Tinet on hiljattain myös julkaissut ensimmäisen kirjansa, sarjakuva-albumin nimeltä Eva – Asbesthjärtan (Epix). Hengailin hänen ja äitimme Eijan kanssa messujen sarjakuvapuolella kun paikalle ilmaantui Sisuradion* paikallistoimittaja Jönköpingistä, Eija Björstrand. Sympaattinen toimittaja kaivoi esiin lähetyskaluston ja ryhtyi muitta mutkitta haastattelemaan koko perhettä vuoron perään.

Valokuva: Eija Björstrand
Tässä ohjelmassa esiinnyn siis ensi kädessä sarjakuvataiteilijana, en historiantutkijana, vaikka molemmat puolet toki täydentävät toisiaan… Ohjelmia voi kuunnella Smoolannin-Hallannin Sisuradion sivuilta vielä noin 30 päivän ajan.
*) Sisuradio on Ruotsin Radion (SR) kanava joka tuottaa ohjelmia suomeksi, meänkielellä ja suomenruotsiksi.
radio
Posted in avhandling, suomeksi, tredje uppgiften on 06/24/2009 01:51 e m by Ainur
Haastatteluni on nyt kuunneltavissa meänkielellä ja suomeksi Meän Raation lähetyksessä Päivän tiima 22/6. Haastattelu tehtiin vieraillessani Haaparannassa maaliskuussa, ja keskustelukumppanina on toimittaja Karl-Axel Juntti.
media
Posted in suomeksi, tredje uppgiften on 05/15/2009 03:58 e m by Ainur
Olen menossa/tulossa Helsinkiin ensi viikolla, joten jos tutut haluavat tavata, ottakaa ihmeessä yhteyttä! Ohjelma on seuraavanlainen: perjantaina 23.5. Radio Vegan haastattelu ja arkistovierailuja mm. Kansalliskirjastossa (pitää muistaa käydä myös Työväen Arkistossa tarkistamassa onko väikkäri tullut perille ja kiittämässä avusta). Tiistaina 26.5. Magman lounasseminaari Café Esplanadissa kello 12-13:30. Muutoin on vapaata.
Och samma på svenska:
Jag är på väg till Helsingfors nästa vecka, så om vänner och bekanta vill träffas, slå mig en signal. Programmet är följande: Fredagen 23.5. har Radio Vega bokat in en intervju, och jag måste också hinna med arkivbesök och annat trevligt på Nationalbiblioteket och Arbetararkivet. På tisdagen 26.5. organiserar den finlandssvenska tankesmedjan Magma ”Lunch med Ainur Elmgren” på Café Esplanad kl 12-13:30. Mysigt värre! I övrigt är jag ledig.
föredrag, media
Posted in suomeksi on 11/18/2008 01:31 e m by Ainur
… on nyt julkaistu. Arvostelut ja huomautukset (kieliopilliset ja sisällölliset) ovat yhtä tervetulleita kuin kehutkin!
suomeksi
Posted in suomeksi on 10/11/2008 02:50 e m by Ainur
Urho Kekkonen oli muinoin aktiivinen aitosuomalainen. Sitten hän kyllästyi lapuanliikkeen ylilyönteihin ja käänsi kelkkansa laillisuusrintamaa kohti, mutta se onkin toinen tarina. 1920-luvulla nimimerkki ”Lautamies” kirjoitteli aiheesta jos toisestakin sarkastisia pakinoita AKS:n lehteen, Suomen heimoon. Näissä hän ei kaihtanut keinoja – mm. vertailemalla sekä suomen- että riikinruotsalaisia juutalaisiin ja päinvastoin, minkä saattoi käsittää loukkaukseksi vain jos uskoi antisemitismin mielikuvaan juutalaisista ikuisena uhkana kansakuntaa kohtaan.
Read the rest of this entry »
aks, judar, svenskar, ukk